Tämä on virtuaalihevonen

Kruzenshtern

ei meriittejä
Rotu, sukupuolitrakehner, ori
Väri, säkäkorkeus 171cm
Syntymäaika08.07.2014, 10v
Painotus ja koulutustaso kenttäratsastus, CIC4
RekisterinumeroVH17-021-0313
KasvattajaMark Scheider
OmistajaVRL-14516, Beaumont
kuvat © Nico Morgan

Luonnekuvaus

Kruzenshtern on toisaalta niin rakastettava ja ihana hevonen, mutta toisaalta tekisi mieli viedä se makkaratehtaalle. Tuntuu siltä, että tällä hevosella olisi useampi persoonallisuus eikä ikinä oikein ota selvää mikä niistä milloinkin on pinnalla. Kusti on jo nuoresta asti ollut jääräpäinen oman tiensä kulkija, joka helposti ottaa nokkiinsa komentamisesta. Ei siis todellakaan mikään helposti käsiteltävä hevonen. Oria tulisikin käsitellä kuin kukkaa kämmenellä, mutta komentaminenkin on pakollista tämän hevosen kanssa. Esimerkiksi taluttaessa Kusti saattaa loikkia ja hyppiä, ja auta armias jos erehdyt nykäisemään narusta komentamismielessä. Siitä hevosparan maailma järkkyy ja se pelästyessään saattaa riuhtaista itsensä irti ja kadota horisonttiin. Oria kannattaakin komentaa korkeintaan äänellä. Usein jo kehonkieli tai pelkkä tiukka mulkaisu riittää kertomaan orille että se on ollut tuhma. Mitään hirvittäviä traumoja ei liian kovasta kurista tälle jää, vaan se saattaa jo parin minuutin päästä yrittää uudestaan temppujaan. Moni sanookin sen vain olevan niin fiksu, että se huiputtaa ihmisiä ja nauraa hilja oman päänsä sisällä hölmöille käsittelijöilleen.

Neitimäisen herkkä, mutta rehellinen Kusti on mukava ratsu. Niin kauan kun pysytään sen mukavuusalueella. Ori kuumenee ja hermostuu jos ratsastessa toistetaan jatkuvasti samaa tehtävää tai jäädään harjoittelemaan jotain uutta asiaa liian pitkäksi aikaa. Sille sopiikin parhaiten treenit, joissa esimerkiksi koululiikkeiden harjoittelun lomassa voi välillä hypätä pienen esteen tai ottaa pari kierrosta laukkaa eteenpäin. Esteradalla ja maastossa suurimmat haasteet syntyvät orin menohaluista. Jos se saisi päättää, se suorittaisi radan vauhdilla loppuun, puomeista viis. Jos radasta ei haluta keilarataa on hevosen vauhtia toki hillittävä, mutta kannattaa muistaa että Kusti ei siedä liian rajuja apuja tai tasapainon heittelehtimistä. Ratsastajan on siis oltava osaava. Maastossa Kusti on rohkea ja hyppää vaikeatkin tehtävät hienosti. Ainoastaan vedessä se saattaa hieman jännittyä, eihän sitä koskaan tiedä millainen peto pinnan alla vaanii. Alussa vesiongelma oli vielä pahempi, mutta siedätyksellä ja usein vedessä ratsastamalla ongelmaa on saatu hyvin korjattua. Lähtötilanteessa Kustin hyvä jos sai kastelemaan kavionsa, nyt se menee miettimättä veteen mutta saattaa helposti jännittyä siellä.

© J. Toffi , Bagoniebos

Suku

isä Mikado du Roibaux
sf -trn, 170cm
evm
ii. Grenoble Mist
sf -mkm 169cm
iii. Grenada trak -m, 170cm
iie. Gabriella trak -rnkm, 168m
ie. Mississippi
trak -rt, 167cm
iei. Ivermeltrak -trt, 173cm
iee. Move on xx xx -prn, 166cm
emä Lenobella
trak -vrn 168cm
evm
ei. Lemanoile
trak -rnkm 169cm
eii. Jaquart trak -rt, 167cm
eie. Lisette trak -km, 169cm
ee. Loretta
trak -trt 166cm
eei. Atmosphere trak -tprn, 169cm
eee. Linda Mayxx -tprt, 168cm

näkyvä osa piilotettu osa

Jälkeläiset

s. 12.01.2018 trak-t. Esmé du Boux saavutukset e. Emelie vd. Bleumenhof
s. 00.00.0000 fwb-o. Varsan nimi saavutukset i/e. Hevosen Nimi

Kilpailutiedot

KRJ: 00 sijoitusta
08.10.2017 - Vähäpelto - Helppo - 5/30
12.10.2017 - Vähäpelto - Helppo - 5/30
13.10.2017 - Vähäpelto - Helppo - 4/30
14.10.2017 - Vähäpelto - Helppo - 1/30
15.10.2017 - Vähäpelto - Helppo - 1/30
18.09.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 4/30
19.09.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 2/30
22.09.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 1/30
01.10.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 2/30
02.10.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 1/30
03.10.2017 - Kärmeniemi - CIC1 - 4/30
09.10.2017 - Teilikorpi - CIC1 - 2/40
01.10.2017 - Puzzle Rebellion - CIC4 - 1/30
11.10.2017 - Puzzle Rebellion - CIC4 - 4/30
21.10.2017 - Puzzle Rebellion - CIC4 - 5/30
01.10.2017 - Silverlode - CIC4 - 2/30
02.10.2017 - Silverlode - CIC4 - 4/30
04.10.2017 - Silverlode - CIC4 - 3/30
07.10.2017 - Silverlode - CIC4 - 4/30
23.10.2017 - Silverlode - CIC4 - 2/30
21.10.2017 - Mörkövaara - Helppo - 1/30
25.10.2017 - Mörkövaara - Helppo - 3/30
10.10.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 4/30
12.10.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 1/30
21.10.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 2/30
25.10.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 3/30
27.10.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 5/30
01.11.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 5/30
05.11.2017 - Pirunkorpi- CIC4 - 5/30
08.11.2017 - Kurkijoen ratsutila - CIC4 - 3/30
17.11.2017 - Kurkijoen ratsutila - CIC4 - 5/30
12.11.2017 - Ros Cirein - CIS3 - 2/19
14.11.2017 - Ros Cirein - CIS3 - 4/19
18.11.2017 - Ros Cirein - CIS3 - 1/19
19.11.2017 - Ros Cirein - CIS3 - 1/19

Näyttelyt: 00.00.0000 NJ Järjestäjä: irtoSERT

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Vestibulum id velit at sapien hendrerit vestibulum. Aliquam eget tellus non mi egestas cursus tristique at orci. Sed lacinia porttitor vulputate. In hac habitasse platea dictumst. Duis diam nisi, fermentum ut sollicitudin ut, mattis ac leo. Maecenas euismod tellus scelerisque, consequat mauris ut, varius felis. Cras ut feugiat lectus. Etiam sollicitudin sed mi in lobortis. Nunc volutpat nibh sed quam aliquet tempor. Sed fringilla, nisi non blandit tristique, ipsum risus auctor enim, sit amet pulvinar enim ligula aliquam augue. Etiam a accumsan erat. Duis a convallis quam.